Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Nuorisokuoro Allegro

 

Nuorisokuoro Allegro on perustettu vuonna 1997 ja sen kotipaikka on Iisalmi. Kuorolaiset ovat ala- ja yläkouluikäisiä sekä toisella asteella opiskelevia nuoria Ylä-Savon alueelta. Kuorossa on mukana sekä tyttöjä että poikia. Kuorossa on tällä hetkellä 28 laulajaa. Kuoronjohtajan toimii musiikinopettaja Susanna Alajuuma-Kettunen, laulunopettajana Eeva Riitta Rytkönen ja koreografina liikunnanopettaja Kati Tenhunen.

Kuoro toimii koulujen ja Ylä-Savon musiikkiopiston yhteistyökuorona. Se perehdyttää nuoria moniääniseen kuoromusiikkiin ja musiikin eri tyyleihin sekä kouluttaa laulajien äänenkäyttöä ja kokonaisvaltaista ilmaisutaitoa.

Vuonna 2008  kuoro julkaisi levyn Lasse Heikkilän musikaalista Joulun Sankari. Vuonna 2017 kuoron juhlakonsertissa saa ensi-iltansa uusi Lasse Heikkilän Allegrolle säveltämä musikaali Mosaiikkia.

 

Kansainvälisyyttä

Kuorolla on runsaasti kansainvälistä yhteistyötä ja se on esiintynyt mm. Latviassa, Ruotsissa, Saksassa, Yhdysvalloissa, Thaimaassa, Ranskassa ja Sveitsissä.

Ulkomaanmatkoilla kuoro on virallisten konserttien lisäksi laulanut Ruotsissa Nyköpingin torilla ja juhla-aukiolla, Saksassa Lüneburgin kirkoissa ja uimahallissa sekä USA:ssa New Yorkin kirkoissa ja kadulla sekä Suomen suurlähetystössä Washingtonissa. Liikuttava oli myös Thaimaan lasten tapaaminen Bangkokin päiväkodeissa. Thaimaa-matkan liikuttamana kuoro hankki kummilapsen Bangkokista.

Tällä hetkellä kuorolla on kummilapsena v. 2000 syntynyt intialainen tyttö nimeltä Durgeshwari.

Lisätietoja kummilapsitoiminnasta:World Vision

 

 

|
©2017 Nuorisokuoro Allegro - suntuubi.com